maanantai 15. lokakuuta 2012

Viikko 42 -paketit + muut muistamiset



----------------------

Tupu on saanut lokakuun paketin.

Kisa on saanut ohjeen lumienkeliin.
 
BlueNun on saanut lokakuun paketin.

Halikam on saanut lokakuun paketin.

Mimmukka on saanut ohjeen tossuihin.
 
Marelo on saanut lokakuun paketin.
 
Bocca buona on saanut kynsikkäiden ohjeen.

Siskohanne on saanut piristystä harmauteen.

Onnan lokakuun puuhapaketti.

Iso Gnu on saanut veikeän paketin lokakuussa.

Sinikan paketista on löytynyt myssy-ohjeita.

Nemelia on saanut ohjeen Citron-huiviin.

Orvokki on saanut lokakuun paketin.

Pimahla on saanut ohjeen mm. kalajokisukkiin.
 
veerao on saanut synttäriyllätyksen.
 
Vippe on saanut lokakuun paketin, mikä on sisältänyt ohjeen huiviin.
 
"^aNu^:Sain tänään aivan uskomattoman ihanan paketin. Kuvat löytyvät liitteestä. Paketista löytyi Dropsin lehti, josta SNY oli valinnut juuri minun näköiseni sukkaohjeen ja ostanut siihen sopivat langat. Luksusta, kun täältä tuppukylästä ei Dropsia saa! Lisäksi paketissa oli kaakaota (myös miehelleni), suklaaruusuja (jotka aion käyttää marraskuun alussa vuosipäiväkakkumme koristeluun), pieni peltirasia (johon aion jemmata silmukkamerkit ja muut) sekä hauska kortti. Aiemmin tällä viikolla sain ystävältäni postikortin, piristi päivää mukavasti."
 
Krista on saanut ohjeen kissapötkylään.

ÄitiVaimo sai ohjeen palmikkorannekkeisiin.

AnneHelenan paketista on löytynyt ohje huiviin.

Heinukka on saanut ohjeen huovutettuihin hahtuvalapasiin.

Kristiina on saanut kirjallisen vauvanneule-ohjeita.

puikotjakoukku on saanut runsaan lokakuun paketin ja nimpparionnittelut

Pirre on saanut lokakuun paketin.

Lankarullan langat on saanut ihanan kortin.

Halikam on saanut paketin. Raportoi, kun ennättää.

Emäntä on saanut ohjeen palatossuihin.

Marianne on saanut lokakuun paketin mukana ohjeen huiviin. 

3 kommenttia:

  1. Hei Emo!
    Oletko laittamassa tänne kuvia käsitöistä, joita ystävät ovat saaneet aikaan parinsa lähettämistä materiaaleista/ ohjeista? Ei mitään hoppua! Tää malttamaton käy päivittäin kurkkaamassa toivonrikkaana.
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  2. Tulee tottakai :). Mie oon tällainen hitaanpuoleinen. Nyt ei ole ollut aikaa =/. Marras- ja joulukuun jutut lupaan, että tulee aikataulussa :D

    VastaaPoista
  3. Ihan huippuohjeita kaikki saaneet! :) Ja paketteja muutenkin, toinen toistaan erilaisempia.

    VastaaPoista